Kova laki: Erikoisyksikkö23:10 – 00:00 TV5 Rikkaat ja rahattomat23:10 – 00:10 Liv Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat23:10 – 00:05 Hero Sairastunut mieli23:30 – 00:05 Yle TV2 Pitääkö olla huolissaan?23:40 – 00:35 Sub Koko Britannia leipoo23:45 – 00:50 AVA Diego Maradona23:55 Yle Teema & Fem Murhaaja lähipiirissä23:55 – 00:50 Frii Hengenvaarallisesti lihava23:55 – 01:40 TLC Paratiisihotelli.

Kysta Olikin Syöpä 2.2.2009  · Mulla oli vuosia sitten noin herneen kokoinen kyhmy rinnassa. Otettiin ohutneulanäyte, ja paljastui hyvänlaatuiseksi mutta kiinteäksi, eli leikkausaika varattiin,

"Myös yhdistyksen toiminnan jatkuvuuden kannalta esityksillä on suuri merkitys." Jaakon (Joona Rosenberg, vas.), Martin.

Suositeltavaa on kuitenkin tallentaa esitysajat manuaalisesti, jolloin esityksen eri elementit (esimerkiksi tekstit) saavat katsojan kannalta optimaalisen näyttöajan. Tallentaaksesi sopivat näyttöajat klikkaa pudotusvalikosta Tallenna ajatukset ja selostukset, ja napsauta rasti.

Pyynikin kesäteatteri on Tampereella toimiva ulkoilmateatteri, joka tunnetaan erityisesti pyörivästä katsomostaan. Se on yksi Suomen suurimpia kesäteattereita ja Suomessa pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut ulkoilmateatteri.

Temptation Island Suomi on kiimaisen somesuosion saavuttanut huippureality, jossa pariskunnille annetaan tilaisuus testata, kestääkö oma parisuhde vai onko paratiisin kielletty hedelmä sittenkin houkuttelevampi. Neljä paria matkustaa kolmen viikon ajaksi paratiisiin luksusolosuhteisiin, missä selviää syy joko jatkaa yhdessä tai erota lopullisesti.

25.2. klo 20:00. © 2020 Vihanpidot – BlackLionPictures

Yle Areena – Suomen suurin netti-tv ja radio. Yle Areenassa on tarjolla radio- ja televisio-ohjelmia, suoria lähetyksiä sekä ohjelmatiedot.

Yle TV1 on Suomen tärkein uutis- ja ajankohtaiskanava, journalismissaan rohkea, luotettava ja nopeasti reagoiva.

Turun Kaupunginteatterin ohjelmistoon voi tutustua myös kotikriitikoiden blogissa. Valikoitu ryhmä katsojiamme kertoo siellä kokemuksistaan.

Tervetuloa Kesateatterit.fi –sivustolle! Alta löy­dät etusi­vun vin­kit kesäl­le 2020 ja vasem­mal­la ole­vas­ta maa­kun­ta­va­li­kos­ta, löy­dät kesä­teat­te­rit maa­kun­nit­tain.

Papin perheen ensi-ilta siirtyy koronaviruksen leviämisen ehkäisemisen vuoksi syksyyn. Uusi ensi-iltapäivä on la 19.9.2020. Papin perhe on Minna Canthin klassikkonäytelmä, jonka Sakari Hokkasen sovittama versio tuo tarinan nykypäivään. Näytelmä kertoo Valtarin perheen sisäisistä aatteellisista ristiriidoista ja niiden vaikutuksista perheen välisiin ihmissuhteisiin. Perheen kuopus.

Ristiinan nuorisoseuran lastenteatterikerho esittää kantaesityksen näytelmästä Kadonnut pikku veli ja aikakapseli. 6.6.-10.6. synopsis: "Isän ostama kesämökki haisee pahalle ja äiti kärsii migreenistä, ja kun pikku veli Santtu jatkaa vielä ikuista kiusaamistaan palaa Iidalta lopulta pinna!

Teräväinen Teuvo Leo Komarov latasi Instagramiin kuvan kasvomaskeja pitävistä NHL-pelaajista ja lennon henkilökunnasta. Iso joukko suomalaisia NHL-tähtiä matkasi perjantaina Finnairin charterlennolla takaisin

Kaikki C Moren uutuuselokuvat ja sarjat netissä. Katso mielin määrin, missä ja milloin haluat. Aloita ilmainen kokeilu – ei sitoutumista.

Telkun Leffat-osiosta löydät kaikki tulevat elokuvat jokaiselta kanavalta helposti yhdelle sivulle kerättynä

Esitysajat: Mainos (artikkeli jatkuu alla) Mainos (artikkeli jatkuu alla) Unelmien MM-kisat ja Jäätävät Leijonapelit esitetään jokaisena päivänä, jolloin Leijonilla oli alkuperäinen pelipäivä Sveitsin peruuntuneissa jääkiekon MM-kisoissa. Pe 8.5.

Venäjä siirsi suuren voitonpäivän paraatin COVID-19 vastatoimien takia toukokuun 9. päivästä kesäkuun 24. päivään. Tänään Moskovan punaisella torilla nähtiin mittava 75-vuotta voitosta -paraati ja mm. uusinta Venäjän armeijan sotilastekniikkaa.

"Myös yhdistyksen toiminnan jatkuvuuden kannalta esityksillä on suuri merkitys." Jaakon (Joona Rosenberg, vas.), Martin.

ESITYSAJAT: 1.2 LA: 1915; 2.2 SU: 19.15; Pahat pojat Mike Lowrey (Will Smith) ja Marcus Burnett (Martin Lawrence) ovat yhdessä vielä viimeisen kerran odotetussa elokuvassa Bad Boys for Life. Ensi-ilta: 17.01.2020 Ikäraja: 16. Pituus: 124 min. Ohjaus: Adil El Arbi & Bilall Fallah

UIT:n iloiset musiikkikomediat nyt Linnanmäen Peacock-teatterin lisäksi myös kesäteatteriareenoilla Riihivuoressa, Oulussa ja Nilsiässä. Musiikkia,

Tunnelmallinen elokuvateatteri Vihdin kirkonkylässä. Ohjelmistossa uutuudet, perhe-elokuvat ja arthouse-elokuvien helmet, jokaiselle jotakin. Tilausnäytökset, yritysnäytökset tai vaikka lasten synttärit. 182-paikkainen sali on varustettu kokoustekniikalla ja elokuvia näytetään myös 3D:nä.  Tulevan elokuvaviikon (pe-to) liput tulevat myyntiin nettikauppaan maanantaisin.

Tiili Englanniksi Pohditko, miten jokin esine, tavara tai muu jäte tulisi lajitella? Lajitteluhaku etusivullamme on helppo pika-apu. Kirjoita hakusarakkeeseen jätteen nimi (esim.