15.9.1984  · With Timo T.A. Mikkonen, Mikko Alatalo, Dingo, Pave Maijanen.

Hittimittari YLE Teemalla 🙂 TV-arkiston uusintana. 26.05.2009 23:09. Ilmoita. Olipa hienoa nähdä vanhaa kunnon Hittimittaria televisiossa sitten 80-luvun 🙂 Tuo "oskilloskooppi" tunnari ja Jarren musiikki jäivät lähtemättömästi mieleen, olin 9 vuotias tuolloin syksyllä 84 kun sarja alkoi ja vieläkin muistan sen juuri siitä tunnarista 🙂

HITTIMITTARI REMIX SHOW Kultainen 80-luku, aika jolloin televisio-ohjelmat olivat arvossaan. Aika jolloin musiikkivideot olivat uutta ja ihmeellistä. Ja aika jolloin Mikko Alatalosta tuli koko kansan tuntema musiikin suurlähettiläs.

Hachiman Hachiman, Gifu – Wikipedia – Hachiman (八幡町, Hachiman-chō) was a town located in Gujō District, Gifu Prefecture, Japan. History. The

1980-luvulla uutta popmusiikkia suomalaisille televisiossa esitellyt Hittimittari sai erittäin merkittävän jalansijan ja on edelleen yksi maamme pophistorian legendaarisimmista ohjelmista. Nyt Hittimittari tekee paluun, mutta television sijaan teatterin lavalle. Sen tähtenä nähdään tuttuun tapaan Mikko Alatalo. Hittimittari Remix Show on Tampereen

Hittimittari viihdeuutiset Starassa. 1980-luvulla uutta popmusiikkia suomalaisille televisiossa esitellyt Hittimittari sai erittäin merkittävän

hittimittari. Julkaistu: 17.11.2007 – jussi 67. mistä voisin katsoa kaikki hittimittari jaksot (tarkoitan netistä. onko wwww. osoitetta).

Tamperelainen kansantaiteilija Mikko Alatalo on puuhannut elämässään monenlaista, ja ehtinyt monen vuosikymmenen aikana luoda.

Hittimittari. Julkaistu: 20.03.2008 – JoriN. Moi, pääsisikö jostain katsomaan, keitä esiintyi Hittimittari-ohjelmassa 1985-1986? Ts. mitä bändejä & artisteja oli missäkin ohjelmassa ao. vuosina.

16.6.2015  · 50+ videos Play all Mix – Hittimittari Dingo Autiotalo YouTube; Dingo-1985-Pori Puuvillatehdas – Duration: 42:48. remol 24 69,911 views. 42:48. Levyraati – 16.5.1986 1/4 – Duration: 13:11. TV.

hittimittari. 80’s biisi. 08.10.2005 13:15. Ilmoita. Kymmenen pistettä ja papukaija merkki sille, joka osaa vastata tähän hankalaa kysymykseen,

Hittimittari viihdeuutiset Starassa. 1980-luvulla uutta popmusiikkia suomalaisille televisiossa esitellyt Hittimittari sai erittäin merkittävän

Liik Tentin juontajat uskovat, että keskustelusta tulee kiihkeää, sillä politiikassa on juuri nyt runaasti värinää ja jännitettä. Liik on perekonnanimi. Vaata

Oxygène on Jean-Michel Jarren tuottama ja säveltämä, instrumentaalista elektronista musiikkia sisältävä albumi. Sen julkaisi Disques Dreyfus vuonna 1976 Ranskassa ja vuonna 1977 maailmanlaajuisesti. Levy on lisensoitu myös Polydorille. Alun perin Jarrella oli vaikeuksia saada levyä julkaistuksi johtuen sen täysin instrumentaalisesta sisällöstä.

teema 9.25 Tv-arkisto: Hittimittari. 10.20 Taaloja ja tuuria. elokuva(The Bank Dick, USA 1940). Ohjaus Edward F. Cline. Pääosissa W.C. Fields ja Cora Witherspoon.

11.12.2008  · 50+ videos Play all Mix – Hittimittari – Formula Rock YouTube; SIG – Sadan vuoden yksinäisyys (1984) HQ – Duration: 3:09. riparapa 393,762 views. 3:09. Keke and Gilles battle at Long Beach 1982 – Duration: 4:15. f1junkie08 Recommended for you. 4:15.

Hyvän sään aikana -yleisöluentosarja Tieto-osastolla ja Studiossa maanantaisin 18.2.–27.3. klo 18–19.30 Hyvän sään aikana – mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken on vuonna.

Forssan kaupunki. Vaihde 03 41411 Fax 03 4141 5227. Käyntiosoite: Turuntie 18 30100 Forssa . Postiosoite: PL 62 30101 Forssa

ilmoitus sulkeutunut. lp-levy: hittimittari .levyn nimi: 14 huippuhittiÄ . levyn tunniste : krÄk krÄlp- 23. . levy on vuodelta 1985 . levyn.

<hl2>Hittimittari </hl2> Teema klo 21.55 80-luvulla oli kolme ohjelmaa, jossa saattoi nähdä kotimaisia ”musiikkivideoita”. Ne olivat Toivotaan, toivotaan, Levyraati ja Hittimittari. Tämän illan artistikatras on suorastaan ainutkertainen, sillä viikon parhaan musiikkivideon tittelistä kisaavat yhä vedossa olevat Marion, Riki Sorsa ja Meiju Suvas sekä ajoittain esiintyvä Eppu Normaali.

Tamperelainen kansantaiteilija Mikko Alatalo on puuhannut elämässään monenlaista, ja ehtinyt monen vuosikymmenen aikana luoda.

My Name Is Trinity Bandida Salminen Krisse Bipolaarinen Jare Tiihonen ei ole hävennyt kaksisuuntaista mielialahäiriötä enää vuosiin. – Kenenkään ei pitäisi, hän sanoo. Kun